Puutarha-avusteinen toiminta Hauholla

Hyvää oloa puutarhasta

Puutarha-avusteisessa toiminnassa istutetaan vaikkapa oma kukka tai taimi maahan tai toimintamallin mukaisesti esimerkiksi istutustyö laatikkoon.

Tutustutaan yhdessä mm. Tomaatin, mansikan, kesäkurpitsan ja yrttien kasvatukseen, kasvisruokaresepteihin tai tehdään oma ötökkähotelli ja käydään läpi, miten hyönteiset ovat tärkeitä ravintoketjussa.

Puutarha-avusteinen toiminta voi olla viikoittainen käynti puutarhalla ja siellä tapahtuvat hoitotyöt. Se voi olla myös sisällä tapahtuva puutarhatoiminta, esimerkiksi miniatyyripuutarhat, viherkasvien tavoitteellinen hoito.

Puutarha-avusteinen toiminta kestää kaksi tuntia kerrallaan ja sen yhteydessä syödään omat eväät.

Toiminnan hinta: 40 €/ 2 hlö / 2h krt.

Iloitse tästä päivästä ja ota yhteyttä!